Vuoden suomalainen lentoasema löytyy Turusta
Asiakaspalvelu toi vuoden lentoasema -tittelin
Turun valintaan vuoden 2011 suomalaiseksi lentoasemaksi vaikutti ennen kaikkea Turun lentoaseman ansioituminen lentoyhtiöiden ja matkustaja-asiakkaiden tarpeiden huomioimisessa ja hyvässä asiakaspalvelussa. Vuosittaisen päätöksen Suomen parhaasta lentoasemasta tekee Finavia.
– Turun lentoasemalla on tehty pitkäjänteistä ja sitoutunutta työtä tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä näkyy siinä, että Turun lentoasema on asiakkaiden mielestä yksi Suomen parhaista lentoasemista, kun asiakkaat arvioivat lentoaseman sujuvuutta ja palveluasennetta, kertoo Finavian toimitusjohtaja Juha-Pekka Pystynen.
Turun lentoasema on valittu aiemmin vuoden lentoasemaksi vuonna 2003. Turkuun avattiin aikanaan vuonna 1935 Suomen ensimmäinen matkustajaliikenteeseen tarkoitettu maalentokenttä. Vuonna 2010 Turun lentoasemaa käytti noin 360 000 matkustajaa.
Kuva: Finavia