Voiko söpömpää olla? Tämä halloweeniin valmistautuva laiskiainen sulattaa sydämet
Laiskiaisen halloween on viikon söpöin video
Lontoon eläintarha on julkaissut hellyttävän videon laiskiaispentu Edwardista, joka juhlistaa halloweenia tutkimalla hoitajansa kaivertamaa kurpitsalyhtyä. Edward täyttää halloweenina viisi kuukautta.
Nimensä laiskiaispentu on saanut vuoden 1990 hittielokuvan Saksikäsi Edwardin mukaan – otuksen käpälät muistuttavat nimittäin hieman Johnny Deppin näyttelemän hahmon saksikäsiä.
Edwardin emo Marilyn ei ole enää pystynyt tuottamaan pennulleen maitoa, joten suloisesta eläinvauvasta huolehtii tällä hetkellä hoitaja.
– Edward ei tee mitään nopeasti, joten sillä kesti tovin aikaa kiivetä oksalle tutkimaan kurpitsalyhtyä. Se oli kuitenkin selvästi kiinnostunut halloween-lahjastaan, kertoo hoitaja.
Laiskiaiset tunnetaan äärimmäisen hitaista liikkeistään, mutta hieman nopeammasta etenemisestä olisi tällä kertaa ollut hyötyä.
– Valitettavasti Edward on niin hidas, että tamariinit ehtivät tutkia kurpitsan ensin ja napata kaikki sinne piilotetut herkut.
Edwardin hoitajan mukaan laiskiaista tullaan syöttämään pullosta siihen saakka, kunnes tämä on vahvistunut tarpeeksi. Myöhemmin otus voi palata taas emonsa hoivaan.
Katso videolta Edwardin sekä vikkelien tamariiniapinoiden reaktio halloween-kurpitsaan!
Lähde: London Zoo
Kuva ja video: YouTube / ZSL Zoological Society of London