Viranomaiset tutkivat Finnairin lentoa Hongkongissa
Lennonjohto keskeytti lähtökiidon
Lentoonlähtöä yritettiin väärästä kohdasta kenttäaluetta, eli leveältä rullaustieltä. Lennonjohtaja keskeytti lähtökiidon, jonka jälkeen lentokone rullasi uudelleen lähtöpaikalle. Tämän jälkeen lento lähti normaalisti.
Rullaustiellä ei ollut tapahtuman aikaan muuta liikennettä. Keskeytyksen vuoksi lento viivästyi ja saapui Helsinkiin noin 55 minuuttia aikataulustaan myöhässä.
Koulutusta uudistetaan
– Finnair avustaa kaikin mahdollisin keinoin Hongkongin ja Suomen viranomaisia tutkinnassa. Olemme jo ryhtyneet tapahtuman johdosta toimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on varmistaa, ettei tämänkaltainen inhimillinen virhe pääse tulevaisuudessa toistumaan. Toimenpiteet kohdistuvat ohjaamotyöskentelyn ohjeistukseen sekä koulutuksen sisältöön, Finnairin lentoturvallisuudesta vastaava johtaja Antti Aukia kertoo.
Kuva: Finnair