Viinarallille ei näy loppua – tätä Virosta haetaan nyt alkoholin lisäksi
Ostosmatkat Viroon lisääntyneet
Suomalaisten ostovoiman hiipuminen näkyy myös Viron matkailussa. Kaupan liiton selvityksen mukaan suomalaisten tekemien lyhyiden ostos- ja vapaa-ajanmatkojen suosio Viroon kasvoi viime vuonna. Varsinkin eteläsuomalaiset lisäsivät matkailua Viroon.
Trendi on jatkunut myös alkuvuodesta, kun päivämatkojen osuus on edelleen kasvanut ja Virossa yöpyvien matkat ovat lyhentyneet. Runsas kolmasosa etelä- ja länsisuomalaisista kävi viime vuonna Virossa ja heistä lähes kaikki useamman kerran.
Suomalaisten Viron-matkojen lyhentyminen ei ole ilouutinen suomalaiselle kaupalle: nyt Viroon matkataan nimenomaan ostoksille, ei lomalle. Ostosmahdollisuudet houkuttelevat varsinkin nuorehkoja naisia, kun taas hintataso yli 40-vuotiaita miehiä.
Kosmetiikkaa ja alkoholia Virosta
Tänä vuonna tehtyjen rajahaastattelujen mukaan eri tuoteryhmistä on lisääntynyt merkittävästi etenkin kosmetiikan ostaminen. Kosmetiikkaa kertoi ostaneensa yli kolmasosa Virossa matkanneista – erityisesti lapsiperheet.
– Kansainvälinen trendi on, että kuluttajat siirtyvät yhä enemmän kosmetiikan halpamerkkeihin. Tämä trendi voi meillä näkyä nyt Viron-ostoksina, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja pohtii.
Alkoholi on edelleen suomalaisten suurin houkutin: runsaat 80 prosenttia Viron matkaajista tuo alkoholia Suomeen. Hinnan perässä Viroon matkustavista yli 90 prosenttia hakee alkoholia.
Yli neljäsosa alkoholia ostaneista tuo sen maahan autolla. Autoa käyttävät varsinkin miehet ja eläkeläiset.
Keskiostokset 137 euroa
Viron hintataso on tärkeä matkustussyy 63 prosentille viime vuonna Virossa käyneistä matkailijoista. Kulutushyödykkeiden hinnat ovat keskimäärin 75 prosenttia Suomen hinnoista.
Hinnat houkuttelevat varsinkin päivämatkailijoita ja autolla alkoholia Suomeen tuovia, mutta myös työttömät, opiskelijat ja eläkeläiset kertovat matkustavansa hintojen vuoksi muita useammin Viroon.
Keskimäärin Viron matkaajat käyttivät Virossa ja laivalla 137 euroa tuoteostoksiin matkustajaa kohti, eläkeläiset ja yrittäjät tätä enemmän. Eniten rahaa törsäsivät alkoholia autolla Suomeen tuovat.
Lähde: Kaupan liitto
Kuva: Visit Estonia / Jaak Nilson