Viinaa, aurinkoa, seksiä – tällä maineella turistirysä pyrkii Unesco-kohteeksi
Matkoja kohteeseen Espanja
Benidormista Unesco-kohde?
Espanjan itärannikolla sijaitseva Benidorm tunnetaan pilvenpiirtäjistään ja hieman kyseenalaisestakin maineestaan pesunkestävänä pakettimatkakohteena.
Erityisesti brittien suosima Benidorm tuo helposti mielikuvia halvasta viinasta, irtoseksistä ja täyteen ammutuista rannoista – eikä asiaa ole varmaan auttanut Suomen televisiossakin nähty brittiläinen komediasarja Benidorm.
Nyt Benidorm on kuitenkin yllättänyt ilmoittamalla havittelevansa paikkaa Unescon maailmanperintökohteiden joukossa, kertoo uutissivusto The Independent.
Hankkeen takana on kaupungin uusi pormestari Toni Perez, joka on tosissaan Unesco-haaveidensa kanssa. Perez haluaa tuoda esiin Benidormin monipuolisuuden ja sen roolin modernin matkailun syntymisessä 1960-luvulla.
– Kyseessä on ihmisen luomistyö. Tietenkään Benidorm ei ole Kiinan muurin kaltainen monumentti, mutta se täyttää jo nyt monia Unescon kriteereistä, sanoo Perez.
Benidorm on kasvanut 1960-luvun pienestä kalastajakylästä 80 000 asukkaan kaupungiksi, jonka väkiluku nousee kuumimman sesongin aikaan jopa 300 000 asukkaaseen. Myös Suomesta tehdään matkoja Benidormiin.
Kohteella on myös runsaasti puolestapuhujia, ja moni palaa samoille rannoille vuosi toisensa jälkeen. Perez myöntää avoimesti, että Benidormiin kaivataan lisää myös sellaisia turisteja, jotka eivät matkusta paikan päälle halvan alkoholin ja polttarireissujen perässä.
– Britanniassa Benidormia pidetään vitsinä, mutta meillä on teemapuistoja perheille, upeita rantoja ja huikea maaseutu ympärillä. Täältä löytyy jokaiselle jotakin, sanoo Perez.
Viime aikoina Benidormin laadukkaammissa osissa on paikallisten matkailuviranomaisten mukaan lomaillut muun muassa näyttelijä Bruce Willis sekä jalkapalloilija Iker Casillas.
Lähde: The Independent
Kuva: Flickr / miguel.discart