Uskomatonta luksusta! Tuleeko kelluvasta saaresta ökyrikkaiden uusi hitti?
Kun huvipursi ei enää riitä
Hyvästi huvijahdit – ökyrikkaita houkutellaan nyt kelluvilla saarilla, joista löytyvät kaikki asumiseen tarvittavat mukavuudet, raportoi Yahoo!-uutissivusto.
Nyt rahakkaille lomailijoille tarjotaan 50 miljoonan dollarin arvoisia kelluvia saaria, jotka voi mielihalujensa mukaan saada näyttämään vaikkapa trooppiselta paratiisilta tai Monacon luksuskohteelta. Onpa laivan ja saaren yhdistelmillä nähty linnoja ja keinotekoisia tulivuoriakin.
Markkinoiden uusin tulija on suunnitteluvaiheessa oleva ORSOS-saari, jonka voi pienemmän kokonsa ansiosta saada omakseen aavistuksen verran huokeampaan hintaan – nimittäin kuuudella miljoonalla dollarilla. Vuonna 2013 lanseerattava ORSOS on jo saanut innokkaimmat ostajat raapustamaan nimensä varauslistaan.
Eivätkä suunnitelmat ole jääneet tähän – Yahoo! kertoo useiden organisaatioiden suunnittelevan kokonaisia kelluvia kaupunkeja, joissa voisi asua jopa 50 000 ihmistä. Uniikin asumismuodon lisäksi motiiveja erikoisille hankkeille ovat kalliit asuntomarkkinat sekä halu elää vesillä olemassaolevien maiden hallitusten saavuttamattomissa.
Katso kuvat kelluvista ökysaarista täältä!
Lähde: Yahoo! Travel
Kuva: Flickr / Christian Lambert
Lue myös: Onko se talo vai laiva? Tällä suomalaishuvilalla et uima-allasta kaipaa