Tutustu Viroon viikonloppumarkkinoilla – mukana myös Sofi Oksanen
Tutustu Viroon viikonloppuna
Helsingissä järjestetään viikonloppuna Suomen suurin jokavuotinen Viroa esittelevä tapahtuma, kun Martin markkinat valtaavat Kaapelitehtaan. Jo 29. kertaa järjestettävä maksuton tapahtuma tuo esille sekä Viron kulttuuria että maan matkailumahdollisuuksia.
Martin markkinoilla esittäytyy 11 matkailuorganisaatiota ja 24 matkailualan yrittäjää tarjouksineen. Tänä vuonna pääosassa ovat Haapsalun kylpyläkaupunki ja länsirannikolla sijaitseva Läänemaan maakunta.
Matkailulavalla nähdään Viron turismiin ja vuoden teemaan liittyvää ohjelmaa muotinäytöksistä erilaisiin matkailua käsitteleviin haastatteluihin.
Ruokaherkkuja ja tuttuja kasvoja
Kaapelitehtaalla kulttuurikahvila Koidula tarjoaa esityksiä tanssista musiikkiin ja muotiin koko tapahtuman ajan. Viikonlopun aikana Koidulassa vierailevat muun muassa Viron tasavallan presidentin puoliso rouva Evelin Ilves sekä suosikkikirjailija Sofi Oksanen. Lapsille on järjestetty kasvomaalausta ja klovniesityksiä.
Satokauden päätöksen kunniaksi vietettävän Martin päivän perinteisiin kuuluu ruoan runsaus. Martin markkinoilla onkin esillä virolaisia herkkuja kulttuurin ja käsitöiden lisäksi.
Markkinahumu käynnistyy perjantaina Temppeliaukion kirkossa järjestettävällä avauskonsertilla.
Katso tapahtuman ohjelma täältä!
Martin markkinat Helsingin Kaapelitehtaalla 24.-25.11.
Lähde: Visit Estonia
Kuva: Jarek Jõepera / Visit Estonia