Turistivene roihahti liekkeihin Thaimaan suosikkikohteessa – 12-vuotias lapsi kuoli
Lautta syttyi liekkeihin Thaimaassa
Thaimaan Krabissa liikennöinyt turistilautta Ao Nang Princess 5 syttyi liekkeihin ja upposi eilen iltapäivällä paikallista aikaa, raportoi uutissivusto Bangkok Post. Onnettomuudessa kuoli 12-vuotias israelilaistyttö.
Tapaus sattui Ao Nangissa, joka kuuluu Thaimaan suosituimpiin kohteisiin myös suomalaisten keskuudessa. Kaikki muut lautan matkustajat onnistuttiin pelastamaan ilman loukkaantumisia.
Lautan kapteeni kertoo kuulleensa räjähdyksen konehuoneessa lautan ollessa noin 7-8 kilometrin päässä Railayn rannasta, ja tuli syttyi noin kahdeksan kilometrin päässä Noppharat Tharan rannasta. Onnettomuudessa menehtynyt lapsi oli jumissa lautan vessassa.
Matkustajat puettiin pelastusliiveihin ja kuljetettiin rannalle kalastusalusten ja pelastuspartion toimesta. 35-metrinen lautta upposi pian tulipalon syttymisen jälkeen.
Lautta oli varustettu palosammuttimilla, mutta Bangkok Postin haastatteleman viranomaisen mukaan henkilökunta ei pystynyt kontroilloimaan tulta. Kyydissä oli yhteensä 104 matkustajaa.
Lähde: Bangkok Post
Kuva: Flickr / jeffgunn