Tuleeko tästä Tukholman uusin matkailuvaltti?
Musiikkifaneja houkutellaan Tukholmaan
Ruotsalainen populaarimusiikki saa oman talon Djurgårdenin saarelle Tukholmaan. Viiden tuhannen neliön kokoinen rakennus valmistuu Liljevalchsin ja Gröna Lundin väliin ennen vuodenvaihdetta, ja Swedish Music Hall of Fame -museo avaa ovensa keväällä 2013.
Pop-musiikki on osa Ruotsin kulttuuriperintöä ja kansainvälisesti tärkeä osa maan brändiä. Varoja museon perustamiseen on kerännyt Svenska Musikskattens Hus -säätiö, jonka hallituksessa on mukana tunnettuja ruotsalaisnimiä kuten Eva Dahlgren.
Museossa pääsee tutustumaan sekä pysyviin että vaihtuviin musiikkinäyttelyihin vuodesta 1920 aina tähän päivään saakka. Kävijöille aukeaa myös ruotsalaisen populaarimusiikin Hall of Fame.
Museon yhteyteen rakennetaan myös hotelli, ravintola ja baari.
Kuva: Flickr / Giåm