Trendikaupungin turistimäärät kasvavat – tässäkö Berliinin suosion syy?
Berliini on suomalaisille helppo ja läheinen kaupunkikohde
Berliinin suurimpia ulkomaisia matkailijaryhmiä ovat britit, italialaiset ja hollantilaiset. Lyhyt matka ja parantuneet lentoyhteydet ovat nostaneet myös suomalaiskävijöiden määrää.
– Suomalaismatkailijat näkyvät kävijätilastoissamme sijalla 14, kertoo Visit Berlinin viestintäpäällikkö Sophia Quint.
Vilkkainta matkailukautta ovat kesän lomakuukaudet, mutta kaupunkikohteena Berliini on ympärivuotinen ja tekemistä löytyy myös talviseen aikaan.
Majoitushinnat tuntuvasti muita metropoleja matalammat
Berliini on jättimäinen metropoli, jonka vetovoima perustuu paitsi maailmanluokan nähtävyyksiin ja kiehtovaan historiaan, myös kulttuuriseen monipuolisuuteen. Berliinistä löytyy sijansa mille tahansa kulttuurinalalle tai alakulttuurille. Suosiolle on kaupungin koon ja monipuolisuuden lisäksi kuitenkin myös yksi selkeä lisäsyy: edullinen hintataso.
Etenkin majoitushinnat ovat Berliinissä tuntuvasti muita saman kokoluokan kaupunkeja edullisemmat.
– Berliinin majoituskapasiteetissa on reilusti ylitarjontaa ja se pitää hotellihinnat alhaisina. Kaupungissa on tällä hetkellä 783 hotellia ja seuraavan kahden vuoden aikana on valmistumassa lisäksi 46 täysin uutta hotelliprojektia, kertoo Quint.
Quintin mukaan tarjonnan laajutta kuvaa viiden tähden hotellien määrä. Niitäkin on Berliinissä yhteensä 24.
Hotelliyöpymisen keskihinta Berliinin hotelleissa on 76 euroa, kun esimerkiksi Lontoossa puhutaan keskimäärin 136 euron hotelliöistä ja New Yorkissa keskihinta on jopa 177 euroa. Tuntuvasti Berliiniä kalliimpia ovat myös yllättäen sekä Pariisi että Rooma.
Teksti: Riikka Krenn
Kuva: DZT/ Irisz Lukacs