Toteutti vuosikymmenten unelman – Virgin Atlantic palkkasi 57-vuotiaan lentoemännän
Isoäiti lentoemäntänä
Oletko joskus ajatellut olevasi liian vanha toteuttamaan elinikäisen haaveesi?
Isobritannialainen Katherine Haines todisti, ettei omia unelmiaan kannata hylätä iän vuoksi. Nainen tarttui tilaisuuteen huomatessaan lentoyhtiö Virgin Atlanticin hakevan uusia lentoemäntiä, ja lähetti hakemuksen, vaikka oli 57-vuotias 11 lapsen isoäiti, kertoo Daily Mail.
– Lentoemännän työ oli kaikkea, mitä toivoin tekeväni 25-30 vuoden ajan. Olen halunnut päästä osaksi matkustamohenkilökuntaa siitä lähtien, kun matkustin perheeni kanssa Floridaan. Olin silloin hieman nuorempi kuin nyt, ja isäni sanoi että olisin työssä loistava, Haines muistelee.
– En yrittänyt päästä lentoemännäksi aikaisemmin, sillä minulla oli pieniä lapsia ja koin etten voinut antaa työlle 110 prosenttia. Nyt totesin, että siihen oli sopiva aika, Haines lisää.
Virgin Atlantic sai kaksi tuhatta hakemusta kahden vuorokauden kuluessa työpaikkailmoituksen julkistamisesta, ja Katherine Heines valittiin koulutettavien lentoemäntien joukkoon. Hän pääsi todistamaan kykynsä ja toteuttaa nyt unelmiaan työssä, josta ehti haaveilla monta vuosikymmentä.
– Olen niin onnekas päästessäni matkustamaan ympäri maailmaa, näkemään upeita paikkoja ja tapaamaan mahtavia ihmisiä, nyt 59-vuotias lentoemäntä ilakoi.
Granny's got it going on! Traveling the world, meeting stars AND getting marriage proposals http://t.co/OPy3icVZOK pic.twitter.com/GVMTJvaVor
— Daily Mail Femail (@Femail) July 7, 2015
Lähde: Daily Mail
Twiitti: @Femail
Kuva: Flickr / Aleen Yousaf
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää