Thaimaassa tulvii – matkailijoilla syytä varovaisuuteen
Tulvia ja rankkasateita Thaimaassa
Keski- ja Pohjois-Thaimaassa pitkään jatkuneet sateet ovat aiheuttaneet historiallisen pahoja tulvia useissa maan maakunnissa. Tulvat uhkaavat myös suosittuja turistialueita sekä Thaimaan pääkaupunkia Bangkokia.
Tulviin on hyvä varautua suosituista turistialueista erityisesti Chiang Main maakunnassa sekä Bangkokissa, jonne tulvahuippua odotetaan tämän viikon aikana. Matkailijoiden kannattaa seurata paikallisia tiedotusvälineitä ja säätiedotuksia. Tietoa säätilanteesta löytyy esimerkiksi Thaimaan meteorologisen instituutin sivuilta.
Suomen Bangkokin suurlähetystön mukaan Thaimaan tulvissa on kuollut lähes 300 ihmistä. Uhrien joukossa ei ole turisteja. Tulvat tekevät tuhojaan Thaimaan lisäksi myös Kambodzhassa ja Vietnamissa.
Häiriöitä joukkoliikenteessä
Tulvat haittaavat Thaimaan joukkoliikennettä, joten häiriöt ja vuorojen peruutukset ovat juna- ja linja-autoliikenteessä yleisiä. Esimerkiksi rautatieyhteys Bangkokin ja Chiang Main välillä on poikki.
Ajankohtaista tietoa junavuoroista saa Thaimaan rautatieyhtiön -sivustolta ja linja-autovuoroista Thaimaan linja-autoliikenteen kotisivuilta.
Lähde: Suomen suurlähetystö Bangkok
Kuva: Flickr/John DL