Tätä miestä voi kutsua tosireissaajaksi – matkusti 23 vuotta maailman kaikissa maissa
Kaikki maat tutuiksi
Kanadalainen Mike Spencer Bown saattaa hyvinkin olla maailman eniten reissannut ihminen – vai oletko kuullut muista matkailijoista, jotka olisivat olleet tien päällä yhtäjaksoisesti 23 vuoden ajan?
Huiman pitkällä reissullaan 44-vuotias mies vieraili kaikissa maailman maissa. Tavoitteena matkalla oli nimenomaan kokea kohteet pintaa syvemmältä. Calgary Sun -uutissivuston mukaan Bown ei halunnut olla matkailija, joka kerää leimoja passiinsa pysähtymällä vain pikaisesti kussakin maassa.
Tavallisten turistikohteiden lisäksi tutuiksi tulivat siis myös Somalian, Afganistanin ja Irakin kaltaiset valtiot. Ikimuistoisten kokemusten joukkoon kuuluvat esimerkiksi suolahotellissa yöpyminen Andeilla, porovaljakon ohjastaminen Venäjällä ja paikallisten heimojen keskuudessa majoittuminen Kongon sademetsissä.
– Hyviä ihmisiä löytyy kaikkialta rotuun tai kulttuuriin katsomatta. Ihmiset ovat yllättävän samanlaisia kaikkialla maailmassa, kertoo tosireissaaja.
Harvinaisen pitkän matkantekonsa miinuspuolina Bown pitää tavallisesta perhe-elämästä luopumista: mies ei ole naimisissa, eikä hänellä ole lapsia.
Irlantiin reissunsa päättänyt Bown aikoo palata seuraavaksi takaisin Kanadaan – ja mitä todennäköisimmin kirjoittaa kokemuksistaan kirjan.
Lähde: Calgary Sun
Kuva: Flickr / Rodrigo_Soldon