Tätä lomailijat ovat odottaneet – Euroopan suurin uima-allas Espanjan Aurinkorannikolle
Matkoja kohteeseen Espanja
Altaan on määrä houkutella lisää matkailijoita
Espanjan Aurinkorannikolla lomailevia hemmotellaan tulevaisuudessa koko Euroopan suurimmalla uima-altaalla, kertoo Espanjassa toimiva suomalainen verkkolehti Espanja.com.
Marbellan lounaispuolella, noin 50 kilometrin päässä sijaitsevaan Casaresin kaupunkiin rakennettavan uima-altaan takana on kansainvälinen kiinteistöalan yritys Crystal Lagoon. Sama yritys rakennutti muun muassa Chilessä sijaitsevan, 11 jalkapallokentän kokoisen maailman suurimman ulkona sijaitsevan uima-altaan.
Casaresiin suunnitteilla oleva uima-allas tulee olemaan osa alueelle rakennettavaa luksuslomakeskusta. Koko hankkeen arvo on 121 miljoonaa euroa, ja alueelle on määrä rakentaa uima-altaan lisäksi 350 uutta huoneistoa jo olemassa olevien sadan lisäksi. Rakennustöiden on arvioitu kestävän kahdeksan kuukautta.
Valmistuessaan puolentoista hehtaarin kokoinen uima-allas sopisi paitsi uimareiden myös moottorittomia laitteita käyttävien vesiurheilijoiden käyttöön.
Hankkeen tavoite on saada alueelle lisää matkailijoita erityisesti Isosta-Britanniasta, Saksasta ja Alankomaista.
Lähteet: Espanja.com, The Olive Press
Kuva: Istockphoto
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää