Tässä suomalaisessa huvipuistossa voi nyt tavata joulupukin – läpi kesän
Joulupukki tavattavissa huvipuistossa
Tänään kauden avajaisiaan viettävällä Linnanmäellä nähdään tänä vuonna ensimmäistä kertaa joulupukki. Huvipuistoon on rakennettu ympärivuotinen Santa Claus World.
Joulupukki on huvipuistovieraiden tavattavissa koko kesäkauden ajan – huvipuistokauden ulkopuolella Santa Claus World palvelee tilausryhmiä. Paikan päällä tontut vievät kävijät tapaamaan joulupukkia ohjelmallisen joulutarinan kautta.
Kohteen nimi on englanninkielinen kansainvälisiä asiakkaita ajatellen – huvipuiston mukaan ulkomaisilta vierailta on tullut paljon kyselyjä joulupukista. Itse joulupukki puhuu vain suomea, mutta tontut toimivat tarvittaessa tulkkeina.
Kohteessa on myös postipalvelu, josta kirjeen tai kortin voi lähettää erikoisleimalla.
Kauden toinen uutuus on 75-metrinen vapaapudotustorni Kingi.
Huvipuisto aukeaa yleisölle tänään. Estradille nousee lauantaina räpduo JVG ja sunnuntaina esiintyjinä toimivat Ipanapa Liveshow ja Heikki Kuula. Mukana on myös Risto Räppääjä.
Lähde ja kuva: Linnanmäki