Tärkeää tietoa vappulomailijoille: näin juhlinta vaikuttaa bussi- ja junaliikenteeseen!
Junat liikennöivät pyhinä sunnuntaiaikataulun mukaan
Vappuaattona 30. huhtikuuta 2015 kaukoliikenteen junat kulkevat normaalisti torstaiaikataulujen mukaan. Vapunpäivänä 1.5. ajetaan pääosin sunnuntaiaikatauluin, mutta junavuoroissa on kuitenkin poikkeuksia ja liikenteessä lisävuoroja.
Pääkaupunkiseudun lähiliikenteen junat ajavat vappuaattona perjantaiaikataulujen mukaan. Vappuaaton ja vapunpäivän välisenä yönä liikenteessä on lisäjunia. Vapunpäivänä lähijunat liikennöivät sunnuntaiaikatauluin. Kulussa on lisäksi lisäjunia ja -vaunuja.
Helatorstaina 14.5. kaukojunat ajavat pääsääntöisesti sunnuntaiaikataulujen mukaan, mutta liikenteessä on poikkeuksia ja lisävuoroja. Lähijunat kulkevat keskiviikkona 13.5. perjantaiaikataulujen mukaan, helatorstaina on sunnuntailiikenne. Tarkat tiedot aikatauluista ovat saatavilla VR:n verkkosivuilla.
Muutoksia myös bussiaikatauluihin
Vappu ja helatorstai vaikuttavat myös bussiliikenteen aikatauluihin, sillä molempina päivinä liikennöidään pyhäpäivän aikataulujen mukaan. Vappuna tai helatorstaina bussimatkaa suunnittelevien kannattaa tarkistaa päivä- ja vuorokohtaiset aikataulutiedot etukäteen Matkahuollosta.
Kaikki aikataulutiedot pyhäpäivien poikkeukset mukaan lukien löytyvät Matkahuollon verkkosivuilta. Aikatauluhakuun kannattaa syöttää tarkka lähtöpäivä, jotta hakupalvelu osaa huomioida mahdollisen matkustuspäivälle osuvan poikkeusliikenteen.
Lähde: VR ja Matkahuolto
Kuva: VR