Tampereelle rakennetaan Marriott-ketjun hotelli – katso havainnekuva
Tampere-talon yhteyteen hotelli
Tampere-talon yhteyteen tullaan rakentamaan kansainvälisen Marriott-ketjun hotelli. 13-kerroksisen hotellin rakennustyöt on määrä tehdä vuosina 2015-2017.
Hankkeen takana on Tampere-talon yhteyteen tulevan tontinluovutus- ja yhteistyömallikilpailun voitto. Marriott-hotellin ehdotuksen on suunnitellut Arkkitehtitoimisto ALA.
Ehdotukset arvioineen kilpailuraadin mukaan suunnitelma istuu erinomaisesti ympäristöönsä, on korkeatasoinen ja vastaa kaupunkikuvallisilta ominaisuuksiltaan sekä arkkitehtuuriltaan parhaiten hotellille asetettuja vaatimuksia. Hotellista tulee olemaan sisäyhteys Tampere-taloon.
Kansainvälisellä Marriott-brändillä on 38 miljoonaa kanta-asiakasta. Amerikkalaisketjulla on Pohjoismaissa ennestään kolme hotellia: kaksi Ruotsissa ja yksi Tanskassa. Suomessa ensimmäinen hotelli avautunee Espoossa aikaisintaan vuonna 2015.
– Hotelli Tampere-talon yhteydessä lisää merkittävästi kilpailukykyämme ja tarjoaa asiakkaillemme lisäetuja tapahtumien järjestämiseen Tampere-talossa. Kilpailun voittanut ehdotus tuo Tampereelle myös lisää laadukasta arkkitehtuuria ja kasvattaa koko alueemme kansainvälistä kiinnostavuutta, sanoo Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas.
Lähde: Tampere-talo
Kuva: Arkkitehtitoimisto ALA