Tämä mies uhmaa vainottua majakkasaarta – viettää autiolla saarella kaksi kuukautta yksin
Majakkasaarella aavemainen historia
Kummitustarinoista tutut autiot majakat eivät ensimmäisenä herätä kiinnostusta lähteä majoittumaan karmivissa paikoissa edes yhtä yötä, mutta ankariin meriolosuhteisiin tottunut Marc Pointud aikoo majoittua hylätyllä majakalla kokonaiset kaksi kuukautta.
Daily Mail -lehden mukaan Ranskan edustalla sijaitseva 140-vuotias Tévennecin majakka on tunnettu aavemaisesta historiasta. Majakka on ollut hylättynä vuodesta 1910 lähtien, ja siihen liittyvät karmivat tarinat ovat toistaiseksi pitäneet vierailijat poissa.
Majakka on nykyisin automatisoitu, sillä majakanvartijoiden kerrotaan menettäneen järkensä työskenneltyään Tévennecin majakalla. Nyt Pointud aikoo kuitenkin viettää autiolla majakalla 60 yötä levittääkseen tietoisuutta majakasta.
Keskellä kuohuvaa merta oleva majakkasaari ei ole helpoin mahdollinen majapaikka, sillä terävien kivien ympäröimässä rakennuksessa ei ole juoksevaa vettä, sähköä tai edes lämmitystä. Pointudin tavoite onkin kerätä rahaa majakan kunnostamiseen, jotta majakassa olisi mahdollisuus asua myöhemmin jopa pysyvästi – jos joku uskaltaa.
Katso kuvat aavemaisesta majakasta täältä.
Lähde: Daily Mail
Kuva: Flickr / Larry Myhre