Tältä näyttää Madridin 120 miljoonan sijoitus – jäljellä aavemainen rakennustyömaa
Matkoja kohteeseen Espanja
Kaupunki tuhlasi rakennustyömaahan 120 miljoonaa
Aavemainen uimastadion on jäänyt täysin vaille käyttöä Madridissa, ja jättimäisen kallis projekti on saanut rapistua oman onnensa nojassa rakennustöiden loputtua kuin seinään vuonna 2010.
Syy keskeytyneille rakennustöille on yksinkertainen: rahat loppuivat kesken. Ennen rakennustöiden lopettamista Madridin kaupunki käytti keskeneräiseksi jääneen uimastadionin rakentamiseen 120 miljoonaa euroa.
Uimastadionista oli määrä tulla monipuolinen uimakeskus, joka toimisi myös olympialaisten kisakenttänä, mutta Madridin kaupunki on edelleen vailla hulppeaa uimastadionia. Rakennusluurangoksi jäänyt uimakeskus jäi siihen kuntoon missä se sattui rakennustöiden loppuessa olemaan, sillä kaupungilla ei ollut rahaa hankkeen loppuun saattamiseksi, purkamiseksi tai edes muokkaamiseksi uuteen käyttötarkoitukseen.
120 miljoonan euron lasku keskeneräiseksi jääneestä rakennustyömaasta on hirvittävä, mutta uimastadista koituu edelleen vuosittain yli sadan tuhannen euron kulut Madridin kaupungille. Rakennustyömaan vartiointi- ja ylläpitokustannukset ovatkin nousseet viiden vuoden aikana jo 550 000 euroon.
Nykyisin aavemainen uimastadion näyttää keskeneräiseltä kerrostalolta, joka on täynnä betonipylväitä ja -altaita.
Katso kuvat Madridin aavemaisesta uimastadionista!
Lähde: Espanja.com
Kuvat: Youtube / idealista idealistanews