Tähän kyytiin et haluaisi Turkissa! Bussikuski häipyi tanssimaan yli 100 km/h vauhdissa
Bussikuskin hullu tempaus aiheutti vaaratilanteen
Etelän lomakohteissa liikenne saattaa joskus tuntua kaaosmaiselta – eikä tilannetta ainakaan auta kuljettajan hyppääminen pois ratin takaa keskellä moottoritietä. Juuri tällainen uskomaton tapaus tallentui kuitenkin matkustajan kameraan Turkissa joulukuun lopulla.
Istanbulin ulkopuolella liikennöineen bussin kuljettaja päätti siirtyä käytävälle tanssimaan matkustajien kanssa menopelin kiitäessä eteenpäin yli 110 kilometrin tuntivauhtia. Musiikin pyörteisiin heittäytynyt kuski poistui ratin takaa kahteen otteeseen.
Yllättäen osa matkustajista näytti pitävän kuljettajan tempausta huvittavana: matkustajan kuvaamalla videolla kuuluu naurua ja kannustushuutoja.
Nopeasti sosiaalisessa mediassa levinneet videot saivat poliisin pidättämään 34-vuotiaan kuljettajan. Kuski pahoitteli käytöstään, mutta puolusteli tempausta vetoamalla tyhjään moottoritiehen. Mies vakuutti, ettei ollut aiemmin tanssinut kesken ajovuoron.
Vaarallinen tempaus ja kymmenet aiemmat liikennerikkeet toivat kuljettajalle kahden vuoden ajokiellon ja vaatimattomat noin 55 euron suuruiset sakot.
Katso alta video hämmentävästä tilanteesta!
https://www.youtube.com/watch?v=UErL75Y2_XY
Lähde: Daily Mail
Kuva: Inka Khanji
Video: YouTube/james hilton