Suositut lomasaaret alkavat periä matkailijoilta uutta veroa – kannattaako se?
Lisämaksu lomailijoille
Espanjan Baleaareilla astuu heinäkuussa voimaan uusi matkailijoita koskeva ekovero. Baleaareihin kuuluvat Mallorcan, Menorcan, Ibizan ja Formenteran suositut lomasaaret.
Baleaarien hallituksen maaliskuussa hyväksymä ekovero tarkoittaa käytännössä sitä, että jokainen lomailija maksaa kaikilta saarilla viettämiltään hotelliöiltä hieman ylimääräistä.
Veron kerrotaan olevan 1-2 euroa yöltä matkustajaa kohden. Euron verolla selviää vaatimattomammissa hotelleissa, kun taas luksushotelleissa veroa peritään parin euron verran. Hostelleissa, majataloissa ja leirintäalueilla päivittäinen vero on 50 senttiä.
Verosta saatujen lisätulojen on tarkoitus mennä esimerkiksi saarten luonnon suojelemiseen.
– Veron avulla pystymme parantamaan matkailun laatua Baleaareilla. Olemme kiitollisia matkailijoilta saamastamme pienestä avusta, jolla suojellaan tätä paratiisia, sanoo Baleaarien turismiministeri Biel Barceló.
Ekoveron perimisessä on muutamia poikkeuksia. Vero ei koske alle 16-vuotiaita, ja vilkkaimman lomakauden ulkopuolella sitä maksetaan vain puolet. Pitkään saarilla lomaileville summa niin ikään puolitetaan yhdeksännen lomapäivän jälkeen.
Toistaiseksi Baleaareilla ei ole tiedotettu, miten ja missä vaiheessa lomaa tai matkavarausta vero tullaan matkailijoilta perimään.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Baleaareilla kokeillaan vastaavaa veroa. Edellisen kerran se otettiin käyttöön vuonna 2003, mutta käytännöstä luovuttiin vain vuoden jälkeen matkailijakadon takia.
Nähtäväksi jää, miten matkailijat tällä kertaa suhtautuvat ekoveroon. Baleaarien hallitus on luvannut siirtyä ekoveron myötä entistä enemmän kestävän matkailun malliin.
Lähde: Majorca Daily Bulletin, Travelweekly