Suositun turistikohteen liepeillä parveillut rikollisliiga jäi kiinni – tienasi jopa 4 000 euroa päivässä!
Matkoja kohteeseen Pariisi
Kymmenen miestä pidätettyinä taskuvarkauksista
Taskuvarkaat ovat monien matkakohteiden riesa, mutta vastaisuudessa yksi pariisilainen taskuvarasliiga on poissa pelistä. Pariisin poliisi kertoo pidättäneensä toukokuun lopussa kymmenen miestä, joiden epäillään varastelleen matkailijoiden omaisuutta järjestelmällisesti pariisilaisten nähtävyyksien liepeillä. Etenkin Eiffel-tornin lähistö oli varkaille mieluista aluetta.
Ranskalaisen uutissivusto Localin mukaan miehet ansaitsivat taskuvarkauksilla jopa neljätuhatta euroa päivässä. Jaettuna koko ryhmälle se teki noin kolme tuhatta euroa viikossa henkeä kohden. Kolmen hengen ryhmissä toimineet miehet iskivät pääasiassa Eiffel-tornin mutta myös Versaillesin linnan ympäristössä. Molemmat alueet ovat suosittuja turistinähtävyyksiä, eli helppoja kohteita taskuvarkaille.
Poliisi aloitti tutkinnan jo syyskuussa 2014, ja yhdeksän kuukautta kestäneen tutkinnan jälkeen rikollisliiga napattiin kiinni pariisilaisessa hotellissa. Lähteiden mukaan 17–47-vuotiaista romanialaismiehistä koostuva rikollisliiga ehti lyödä taskuvarkauksilla leiville, sillä esimerkiksi vuonna 2014 jatkuvasti asemapaikkaa vaihdelleet miehet kuluttivat 100 000 euroa jo pelkästään hotellilaskuihin. Rikospaikoille miehet kulkivat uutissivuston mukaan pääasiassa takseilla.
Syyttäjien mukaan taskuvarkaat toimivat järjestelmällisesti: yksi vei turistin huomion esimerkiksi törmäämällä häneen, toinen tyhjensi uhrin taskut ja kolmas kuljetti saaliin nopeasti eteenpäin.
Lähde: Local
Kuva: Flickr / Jpellgen