Suomen virallinen joulukaupunki täynnä tapahtumia
Tonttu-ukko opastaa Turun linnassa
Turun linnan katetut joulupöydät kertovat omaa tarinaansa menneiden vuosien perinteistä ja antavat vinkkejä joulun koristelua suunnitteleville. Katettuja joulupöytiä voi kierrellä katsomassa itsekseen, mutta parhaiten niihin tutustuu oppaan johdolla.
Perheen pienimmille on tarjolla Tonttu-ukon kierros, jossa tutustutaan yli 700 vuotta vanhan tonttu-ukon kanssa linnan historiaan. Linnan kokemat sodat, juhlat ja linnan entiset sekä nykyiset asukkaat tulevat tutuiksi.
Katetut joulupöydät ovat esillä 13. tammikuuta saakka. Opastettuja kierroksia järjestetään viikonloppuisin.
Koko perheen ohjelmaa
Luostarinmäellä on joulunalusajan viikonloppuina tarjolla monenlaista koko perheen ohjelmaa.
Lasten viikonloppuna 3.–4. joulukuuta voi osallistua museokierrokselle oppaan kanssa, ja marsipaaniverstaassa saa tehdä joulun makeimman koristeen. Seuraavana viikonloppuna järjestetään käsityöläisten joulumarkkinat. Joulupäivänä järjestetään perinteiset Tapaninlaulajaiset.
Tapahtumia ja näyttelyitä löytyy myös muista Turun museoista. Qwenselin talon sali ja kamarit puetaan jouluiseen asuun Apteekkimuseossa, missä myös Lucia-neito vierailee 13. joulukuuta. Kuralan Kylämäessä puolestaan vietetään isoäidinaikaista joulua.
Museoiden aukioloajat ja pääsymaksut löytyvät Turun museokeskuksen sivuilta.
Kuva: Turku Touring