Suomen Matkatoimisto ja Amex Travel tiivistävät yhteistyötään
Taustalla pitkä yhteistyö
Suomen Matkatoimisto on edustanut American Express Business Travelia jo vuodesta 1998 alkaen. Kolmentoista vuoden ajan maailman suurin liikematkatoimisto Amex Travel toteutti palvelunsa Suomessa kahteen eri kumppaniin tukeutuen.
Toukokuusta lähtien SMT on kuitenkin toiminut Amex Travelin ainoana strategisena kumppanina Suomessa. Yhteistyön piiriin on kuulunut, ja kuuluu jatkossakin, Baltian maissa toimiva SMT:n tytäryhtiö Estravel. SMT:lla kehitykseen suhtaudutaan positiivisesti.
– Olemme ylpeitä saadessamme jatkaa Amexin strategisena partnerina ja luottokumppanina, kiteyttää SMT:n toimitusjohtaja Jaana Tammisto.
Tavoitteena liikematkailun sujuvoittaminen
SMT toivoo syvenevän yhteistyön näkyvän myös liikematkailijan arjessa. Kumppanuuden myötä matkatoimisto pystyy tarjoamaan asiakkailleen suomalaisen vaihtoehdon, jonka vahvuutena on maailmanlaajuisesti kattava verkosto.
Käytännössä suomalaisen liikematkailijan käytössä ovat siis Amex Travel -verkoston palvelut ympäri maailmaa. Verkoston kautta Suomeen saapuvan viihtymisestä vastaa puolestaan Suomen Matkatoimisto.
Yhteistyö tiivistyy myös teknologian saralla. SMT odottaa erityisesti uusien verkkotyökalujen käyttöönoton helpottuvan ja nopeutuvan.
Kuva: SXC