Suomen kansallisherkku valokeilassa viikonloppuna – nyt makeaa mahan täydeltä!
Erilaisia tapahtumia ja runsaasti maistiaisia
Järjestyksessään toiset Suomen Salmiakki- ja lakritsifestivaalit järjestetään Helsingin Wanhassa Satamassa 14.–15. marraskuuta 2015. Tapahtuma yhdistää salmiakin ja lakritsin fanit, valmistajat sekä myyjät. Paikalla on niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin näytteilleasettajia.
Kaksipäiväisen festivaalin ohjelmassa on runsaasti tietoa lakritsista, workshopeja sekä tietysti myös paljon maistiaisia. Perinteiset salmiakki- ja lakritsikaramellit ovat useimmille tuttuja, mutta niiden lisäksi herkkuja käytetään viikonlopun aikana muun muassa osana ruoanvalmistusta.
Maistiaisten lisäksi kävijät voivat osallistua esimeriksi lakritsi ja viini -maisteluhetkeen, taiteilla lakritsitaideteoksia sekä opetella, kuinka lakritsi taipuu ruoanlaittoon. Luvassa on myös luento salmiakista.
Salmiakki- ja lakritsifestivaaleilla on mukana lukuisia näytteilleasettajia, ja pääyhteistyökumppani Fazerin lisäksi herkkujaan maistattavat esimerkiksi Kouvolan Lakritsi, Panda, Brunberg, Haganol, Halva ja LAKRIDS by Johan Bülow.
Tapahtuma järjestetään Helsingin Katajanokalla sijaitsevassa Wanhassa Satamassa.
Lähde ja kuva: Salmiakki- ja lakritsifestivaalit
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää