Suomalaista lennonjohtotaitoa myydään maailmalle
SkyHow myy pitkälle kehitettyä lennonjohdon ja lennonvarmistustekniikan koulutuskonseptia maailmalle. SkyHow on tuotteistanut koulutuksen kokonaisvaltaisesti tarjoten asiakkailleen mahdollisuuden hankkia koko lennonjohtokoulutuksen oppilaitoksen avaimet käteen periaatteella.
SkyHow tarjoaa korkeatasoisia lennonjohdon ja lennonvarmistustekniikan koulutuspalveluita kansainvälisesti. Lennonjohdon kouluttamisen erityisosaaminen on syntynyt Finavian Avia Collegessa. SkyHow’n tavoitteena on vastata lennonjohdon koulutustarpeisiin myös tulevaisuuden haasteiden osalta.
– Lennonvarmistusmarkkina on mielenkiintoisessa vaiheessa sekä globaalisti että ennen muuta eurooppalaisesta perspektiivistä. EU:n edellyttämä ilmatilalohkojen muodostaminen ja lennonvarmistuspalveluiden harmonisoiminen haastavat meidätkin kustannustehokkuuden ja muiden palvelutavoitteiden parantamiseen. Finavian on keskeistä olla aktiivisena toimijana rakentamassa näitä markkinoita, sanoo Finavian lennonvarmistusliiketoiminnan johtaja Anne Ilola.
Kuva: SXC