Suomalainen kirjastoauto kiertelee Kiinassa
Kirjoja kouluun Pekingissä
Kone Oyj:n 100-vuotissäätiön ja Beijing Times -sanomalehden yhteistyössä toteuttaman kirjastoautohankkeen toiminta käynnistyi Pekingissä syyskuun lopulla. Kirjastoauto avasi ovensa ensimmäisenä Liminin koulun lähes 800 oppilaalle, jotka ottivat uuden hankkeen innostuneesti vastaan.
Liminin koulu on yksi Pekingin sadoista epävirallisista kouluista, jotka on perustettu kaupunkiin muuttaneita siirtolaislapsia varten. Koulut kärsivät tyypillisesti opetusvälineiden puutteesta, eikä niissä yleensä ole kirjastoa tai lukuhuoneita.
Kirjastoauto kuljettaa mukanaan 3 000 lastenkirjaa. Se soveltuu myös tukiopetukseen, lukukerhojen pitämiseen sekä muuhun vastaavaan toimintaan.
Kirjastoauto kiertää Kiinaa
Pekingistä kirjastoauto jatkaa matkaansa Kunshanin kautta kymmeniin rannikon ja Keski-Kiinan siirtolaiskouluihin ja palaa Pekingiin taas kesällä 2012.
– Jos vastaavat hankkeet tulevaisuudessa saavat aikaan yhtä paljon iloa ja innostusta kuin mitä Liminin koulun oppilaat osoittivat kirjastoautoa kohtaan, voimme olla ylpeitä säätiön kehitystoimista maailman nuorten hyväksi, kuvailee Kone Oyj:n 100-vuotissäätiön hallituksen jäsen John Simon.
Kone Oyj:n 100-vuotissäätiön tarkoituksena on edistää ja tukea lasten ja nuorten kasvatus-, koulutus- ja kulttuuritoimintaa eri puolilla maailmaa.
Kuva: Kone Oyj