Shoppailua ja keinorusketusta – näin suomalaisnainen valmistautuu lomalle
Valmisteluvaihe kuuluu lomaan
Apollomatkojen emokonsernin Kuonin teettämässä Global Holiday Report -tutkimuksessa selvitettiin 12 kansallisuuden joukossa myös suomalaisten lomamatkailuun liittyviä toiveita ja tottumuksia.
Matkalle valmistautumista kartoittavien kysymysten perusteella tutkimuksessa kävi ilmi, että erityisesti naisille matkaan valmistautuminen on kokonaisvaltainen prosessi, johon kuuluu paitsi tiedonhankita, myös oman itsensä virittely lomakuntoon.
Manikyyri, pedikyyri, uusi kampaus
Kyselyyn vastanneista suomalaisnaisista 32 % hankkii uusia vaatteita ennen matkaa. Lisäksi 14% käy manikyyrissä tai pedikyyrissä.
Joka kahdeskymmenes eli 5 % vastaajista hankkii valmiiksi keinorusketuksen jo ennen etelän aurinkoon pääsyä.
Neljä prosenttia vastaajista kertoi vaihtavansa kampausta lomalle valmistautuessaan.
Laihdutuskuurille ennen lomaa
Tutkimuksen mukaan matkan lähestyminen kasvattaa reippailuintoa ja motivoi jopa dieetille.
Vastaajista 16 % kertoo valmistautuvansa lomamatkaan harrastamalla liikuntaa ja jopa 10 % nimenomaisesti laihduttaa ennen lomaa.
Neljä viidestä valmistautuu myös tiedonhankinnalla
Pelkkään ulkoiseen suomalaisnaiset eivät onneksi lomavalmisteluissaan keskity: 81 % vastaajista kertoi lukevansa ja hankkivansa tietoa matkakohteesta etukäteen.
Apollomatkojen emokonsernin Kuonin teettämässä Global Holiday Report -tutkimuksessa selvitettiin myös suomalaisten lomaan liittyviä toiveita ja tottumuksia. Tutkimukseen on haastateltu yhteensä yli tuhatta 25-65-vuotiasta suomalaista, jotka tekevät vuodessa vähintään yhden lomamatkan ulkomaille.
Lähde: Kuoni Global Holiday Report