Ryanairin lento teki hätälaskun nyrkkitappelun takia: “Pelkäsimme heidän avaavan koneen ovet”
Tappelu sai aikaan dramaattisen käänteen
Halpalentoyhtiö Ryanairin lento Brysselistä Maltalle sai torstai-iltana yllättävän käänteen, kun matkustajien välille syntynyt tappelu pakotti kapteenin tekemään hätälaskun Italian Pisaan. Asiasta kertoo brittiläinen uutissivusto The Sun.
Matkustajien mukaan kaaos lennolla kesti noin kymmenen minuuttia matkustamohenkilökunnan ja matkustajien yrittäessä saada tappelupukareita rauhoittumaan.
Lennolla mukana ollut matkustaja kuvailee tilannetta kauhistuttavaksi. Lennolla riehuneiden matkustajien kerrotaan yrittäneen “hyökkäillä kaikkien kimppuun”.
– Tappelu kesti niin kauan, että pelkäsimme jo heidän yrittävän avata koneen ovet, kertoo matkustaja.
Ryanairin lentoemäntää lyötiin matkustajan mukaan kasvoihin tappelun tiimellyksessä, ja koneen ovia suojanneiden matkustajien kimppuun hyökättiin. Lopulta riehujat onnistuttiin taltuttamaan ja kiinnittämään istuimiin vöiden avulla.
Kapteenin kuulutuksen mukaan lennolla tapahtunutta välikohtausta oli mahdotonta hyväksyä. Tämä ilmoittikin koneen joutuvan laskeutumaan suunnitelmasta poiketen lähimmälle lentoasemalle. Neljää tappeluun osallistunutta matkustajaa odottivat paikalliset poliisit koneen laskeutuessa Pisaan.
Ryanair kommentoi tapausta vakuuttamalla, ettei se hyväksy minkäänlaista häiriökäytöstä lennoilla. Yhtiön mukaan matkustajien turvallisuus on aina etusijalla.
Matkustaja tallensi epämiellyttävän tilanteen videolle – voit katsoa sen täältä.
Lähde: The Sun
Kuva: Ryanair