Ryanairin henkilökunta piirsi härskin kuvan – ei jäänyt matkustajilta huomaamatta
Huumoripiirros lentokentällä
Kukapa ei olisi joskus tuntenut kiusausta piirtää kuvia juuri sataneeseen lumeen? Näin kävi irlantilaisen halpalentoyhtiön Ryanairin maahenkilökunnalle perjantaina Dublinin lentokentällä. Työntekijät olivat piirtäneet lumen peittämään maahan peniksen kuvan – aivan matkustajakoneiden kupeeseen.
Piirrokseen olisi toki voinut valita toisenlaisen aiheen, sillä härski kuva ei jäänyt matkustajilta huomaamatta. Twitter-käyttäjä Brendan Keary julkaisi lentokoneen ikkunasta otetun valokuvan henkilökunnan taideteoksesta.
– Ryanairin maahenkilökunta on luovaa porukkaa, Keary kirjoitti.
Kuva herätti huvitusta sosiaalisessa mediassa, jossa eräs käyttäjä muun muassa kommentoi koko yhtiön kiteytyvän kuvaan. Toinen käyttäjä puolestaan huomautti, ettei kuva ainakaan saisi lentopelkoisia tuntemaan oloaan turvallisemmaksi.
Lentoyhtiön edustaja näytti kuitenkin suhtautuvan tapaukseen huumorilla antaessaan kommentin uutissivusto Telegraphille.
– Ryanairin maahenkilökunta on lyömätön onnistuessaan tekemään kentällä vaihtoja 25 minuutin sisällä. Taide ei kuitenkaan ole heidän vahvuutensa, sillä he ovat selvästi unohtaneet piirtää lumilentokoneelleen siivet, yhtiö kommentoi.
Halpalentoyhtiö on viime aikoina muun muassa ilmoittanut luopuvansa lentoemäntien bikinikalenterista yrittäessään muuttaa imagoaan pehmeämmäksi ja houkutellakseen lapsiperheitä.
Lähde: The Telegraph
Kuvat: Ryanair, Twitter / @brendankeary