Ruotsinlaivalla voi nyt nähdä suositun musikaalin – tuttu myös elokuvana
Kuuluisa musikaali nuoresta rakkaudesta
Helsinki-Tukholma-reitin laivoilla päästään huhti-toukokuun aikana seuraamaan suuren maailman musikaalitarjontaa, kun elokuvanakin tuttu Grease pyörähtää käyntiin Silja Serenaden ja Silja Symphonyn laivoilla.
Greasen eli 1950-luvulle sijoittuvan tarinan Sandysta ja Dannysta on toteuttanut brittiläinen Belinda King Creative Productions.
Grease on klassikkomusikaali, joka esitettiin ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa vuonna 1971. John Travoltan ja Olivia Newton-Johnin tähdittämä elokuvaversio musikaalista sai ensi-iltansa vuonna 1978.
Tarina kertoo lukio-opiskelijoiden elämästä, ihastumisesta, ryhmäpaineesta ja kaikesta siitä, mitä taustaltaan erilaiset nuoret joutuvat kokemaan.
Kevään aikana esityksiä tullaan näkemään yli 200 kahdella eri Silja Linen laivalla Atlantis Palace -yökerhoissa. Esiintyjäkaarti on ammattitaitoinen: tuhannesta hakijasta show’hun valittiin 30 esiintyjää.
Suositun musikaalin ohjauksesta ja koreografiasta vastaa maailmantähtien kanssa työskennellyt Gary Lloyd.
Esitys on englanninkielinen ja se tullaan näkemään 1.4.-31.5. kuutena iltana viikossa. Yhteen musikaaliesitykseen mahtuu 300 katsojaa.
Show sisältyy laivalipun hintaan, mutta vaatii etukäteen tehdyn paikkavarauksen. Suositusikäraja on 12 vuotta.
Anette Kerkelä