Risteilytrendi jatkaa kasvuaan – laivayhtiöt vahvasti esillä myös tulevilla Matkamessuilla
Risteilymatkustuksen uudet tuulet esillä
Kävijät pääsevät tutustumaan tulevilla Matkamessuilla monipuolisesti risteilymatkustuksen uusiin tuuliin. Yhtenä näytteilleasettajana tapahtumassa esittäytyy Viking Line.
– Haluamme olla helposti lähestyttävä sekä tavata mahdollisimman paljon asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme. Tähän Matkamessut tarjoaa erinomaisen tilaisuuden, toteaa Viking Linen tiedotuspäällikkö Christa Grönlund.
Viking Line haluaa messuosallistumisellaan vahvistaa bränditunnettuutta ja näkyä eri kohderyhmille.
– Toki pyrimme myös löytämään ja houkuttelemaan uusia asiakkaita. Tulevilla matkamessuilla nähdään Itämeren iloisia tuulahduksia punaisilta laivoilta, Grönlund paljastaa.
Risteilymatkat hyvin edustettuina messuilla
Matkamessujen osastomyynti ja ohjelman suunnittelu ovat juuri nyt kiihkeimmillään. Tapahtuma avaa ovensa Messukeskuksessa 15.–18. tammikuuta 2015.
– Matkamessut on kaikkien matkailusta innostuvien must-tapahtuma! Olipa sitten kiinnostunut kaukokohteista, kaupunkilomista, risteilyistä tai kotimaan matkustuksesta, messuilta löytyy tietoa ja vinkkejä kaikille matkailijoille ja matkailusta haaveileville, lupaa myyntiryhmäpäällikkö Lumia Ankkuri Messukeskuksesta.
Ankkuri pitää hyvänä, että myös risteilymatkustus on vahvasti edustettuna messuilla.
– Olemme iloisia, että pystymme tarjoamaan kävijöillemme tietoa ja elämyksiä mahdollisimman kattavasti matkailun eri osa-alueilta. Suomalaiset ovat tunnetusti innokkaita risteilijöitä, joten on luonnollista, että laivayhtiöt näkyvät vahvasti Matkamessuilla, Ankkuri pohtii.
Viking Linen lisäksi Matkamessuille osallistuvat myös muun muassa Eckerö Line, Finnlines, St.Peters Line, Costa Cruises, Princess Cruises ja Royal Caribbean Cruise Line.
Matkamessut on Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma, joka järjestetään seuraavan kerran 15.-18. tammikuuta 2015 Messukeskuksessa Helsingissä.
Lähde: Messukeskus
Kuva: Viking Line