Reilun kaupan viikko alkoi – tässä asiassa Suomella riittää petrattavaa
Reilun kaupan kuntia tarvitaan lisää
Tänään on alkanut Reilun kaupan viikko, joka haluaa kirittää Suomen kuntia ja kaupunkeja kohti maailman kärkeä myös julkisten hankintojen reiluudessa.
Suomalaiset ovat henkeä kohden lasketussa kulutuksessa maailman neljänneksi ahkerimpia Reilun kaupan tuotteiden kuluttajia. Kuitenkin maailman yli tuhannesta Reilun kaupan kaupungista vain seitsemän sijaitsee Suomessa.
– Julkisten hankkijoiden tulisi seurata suomalaisten kuluttajien näyttämää esimerkkiä, sanoo Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Janne Sivonen.
Reilun kaupan kaupungit sitoutuvat edistämään Reilua kauppaa ja tekemään omissa hankinnoissaan eettisiä valintoja. Suomessa Reilun kaupan kaupungin arvonimi on myönnetty Espoolle, Joensuulle, Lohjalle, Porille, Riihimäelle, Tampereelle ja Utajärvelle. Määrä halutaan kuitenkin Sivosen mukaan viisinkertaistaa vuoteen 2016 mennessä.
Arvonimen ovat saaneet muun muassa Lontoon, Rooman ja Madridin kaltaiset suurkaupungit – naapurimaa Ruotsissakin kuntia ja kaupunkeja on jo 50. Saksassa Reilun kaupan kaupunkien määrä nousi lauantaina yli sadan, kun arvonimi myönnettiin 21 uudelle kunnalle ja kaupungille.
Reilun kaupan viikkoa vietetään 22.-28.10. Teemaviikon tapahtumiin voi tutustua täällä.
Lähde: Reilun kaupan edistämisyhdistys
Kuva: Visit Finland