Pysyvätkö junat ensi talvena aikataulussa? – VR:ltä uusia toimenpiteitä
Myöhästely kuriin
Moni junamatkustaja on parina viime vuonna elänyt jännitysnäytelmää junissa ja rautatieasemilla: onko juna aikataulussa tai onko se tulossa kenties ollenkaan? Myöhästelyjä ovat aiheuttaneet niin talvinen keli kuin junahenkilökunnan vähyys.
Nyt VR on ryhtynyt toimenpiteisiin varmistaakseen junahenkilökunnan riittävyyden junissa ja junavuorojen ajamisen aikataulun mukaan.
Aikataulut uusiksi
Muutokset alkavat junien aikatauluista, joita VR uusii täsmällisyyden parantamiseksi. Kaukoliikenteen aikataulut muuttuvat eniten rataosilla Tampere–Jyväskylä–Pieksämäki sekä Helsinki–Turku, jotka ovat olleet herkimpiä myöhästelyille.
Tampere–Jyväskylä–Pieksämäki-rataosalla kulkevien junien matka-aikoja pidennetään keskimäärin kymmenellä minuutilla, jotta junat pysyisivät paremmin aikataulussa erityisesti talvisin.
Pendolinojen aikatauluihin lisätään liikkumavaraa kaikkialla Suomessa.
Riittävästi henkilökuntaa
Aikataulumuutosten lisäksi VR on tehostanut junahenkilökunnan työvuorosuunnittelua sekä neuvotellut Rautatieläisten liiton kanssa konduktöörien ylityökiintiön kasvattamisesta. Uuden sopimuksen nojalla konduktöörit voivat tehdä halutessaan työaikalain salliman enimmäismäärän ylitöitä, kun aiemmin käytössä on ollut enimmäismäärän alittava kiintiö.
Pidemmällä tähtäimellä VR pyrkii varmistamaan henkilökunnan riittävyyden rekrytoimalla ja kouluttamalla syksyn aikana lisää konduktöörejä ja junamyyjiä. Kaikkiaan talveen mennessä VR:llä aloittaa kymmeniä uusia työntekijöitä junien asiakaspalvelutehtävissä.
Kuva: VR Group