Norwegian kerää palkintoja: Euroopan paras lentoyhtiö jo toista kertaa
Norwegian niittää ykkössijoja
Norwegian on voittanut kaksi palkintoa Yhdysvaltojen Oregonissa järjestetyssä Passenger Choice Awards -palkintojenjakotilaisuudessa. Norwegian valittiin Euroopan parhaaksi lentoyhtiöksi jo toisena vuonna peräkkäin. Lisäksi tänä vuonna yhtiö palkittiin myös parhaasta matkustamolehdestä.
Palkinnot ovat jatkoa Norwegianin komealle palkintosarjalle: yhtiö on saanut tämä vuonna jo useita tunnustuksia. Näihin kuuluvat muun muassa World Travel Awardsien Euroopan paras halpalentoyhtiö -tunnustus sekä SkyTraxin Euroopan paras halpalentoyhtiö- ja Maailman paras kaukolentoja lentävä halpalentoyhtiö -palkinnot. SkyTrax on palkinnut Norwegianin jo kolmena vuonna peräkkäin Euroopan parhaana halpalentoyhtiönä.
– Haluan kiittää kaikkia, jotka valitsevat lentoyhtiökseen Norwegianin. Erityisesti haluan kiittää sitoutuneita työntekijöitämme eri puolilla maailmaa, jotka tekevät joka päivä ympäri vuoden kaikkensa luodakseen asiakkaillemme hyvän matkustuskokemuksen. Olemme erittäin kiitollisia ja ylpeitä sitä, että asiakkaat ovat jo toisena vuonna peräkkäin arvioineet meidät Euroopan parhaaksi lentoyhtiöksi, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos.
Kooltaan Norwegian on Euroopan kolmanneksi suurin halpalentoyhtiö. Se operoi 439 reittiä kaikkiaan 132 kohteeseen. Suomessa yhtiö liikennöi sekä kotimaanlentoja että lukuisia ulkomaanreittejä. Norwegianin tuoreimpiin uutuuksiin kuuluu muun muassa marraskuussa 2015 avattava suora reitti Helsingin ja Dubain välillä.
Lähde ja kuva: Norwegian