Nälkäpäivä vie apua Afrikkaan
Nälkäpäivän kerääjäksi ja lahjoittajaksi
Operaatio Nälkäpäivänä 15. – 17. syyskuuta kerätään varoja Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Keräysvaroja ei sidota ennalta tiettyihin avustuskohteisiin, jotta niillä voidaan auttaa nopeasti heti, kun apua tarvitaan. Valtaosa avusta menee ulkomaille, mutta rahoilla autetaan myös Suomessa.
Operaatio Nälkäpäivä on Suomen Punaisen Ristin suurin vuosittainen keräys. Viime vuonna keräykseen osallistui kolmen päivän aikana noin 20 000 vapaaehtoista. Kerääjäksi voi ilmoittautua ottamalla yhteyttä lähimpään Punaisen Ristin osastoon tai netissä osoitteessa www.nalkapaiva.fi.
Apua maailmalle
Kuluvana vuonna lahjoitusten tarpeellisuus on konkretisoitunut eri puolilla maailmaa. Punaisella Ristillä on lahjoittajien ansiosta ollut valmius auttaa nopeasti, mutta myös tukea paikallisia yhteisöjä pitkäkestoisesti.
– Esimerkiksi itäisen Afrikan kuivuuden pahennuttua annettiin aluksi kiireellistä hätäapua ja nyt jo rinnalle tuodaan jatkuvampi kehitysyhteistyö väestön toimeentulon parantamiseksi, sanoo kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Kalle Löövi.
Pitkäkestoisen työn lisäksi Punainen Risti on auttanut äkillisissä katastrofeissa ja konflikteissa viime vuoden Nälkäpäivänä lahjoitetuilla rahoilla. Viime syksynä hätäapua annettiin esimerkiksi hirmumyrskyjen uhreille Kaakkois-Aasiassa.
Kuva: Rami Marjamäki