Nainen raportoi raiskauksen suositussa lomakohteessa – sai itse sakot
Rikosilmoituksen tekeminen johti sakkoihin
Dubaissa asuva 28-vuotias brittinainen teki ilmoituksen joukkoraiskauksesta, mutta päätyikin itse saamaan sakot alkoholin juomisesta. Asiasta kertoo The Independent -uutissivusto.
Paikallisessa baarissa iltaa viettänyt nainen sai juopottelusta 1 000 dirhamin eli noin 210 euron sakot. Arabiemiraattien lain mukaan alkoholin nauttiminen ilman virallista alkoholilupaa on kiellettyä – käytäntöä katsotaan kuitenkin läpi sormien turistien suosimissa hotelleissa ja baareissa.
Naisen mukaan kolme iranilaismiestä vei hänet autoonsa, jolla tämä kuljetettiin asuntoon raiskattavaksi. Iranilaismiesten asianajajat puolestaan vähättelevät tapausta sanomalla naisen katsoneen liikaa toimintaelokuvia.
Naista kuljettanut taksikuski on vahvistanut tämän olleen humalassa ja kykenemätön maksamaan matkaansa. Kuskin mukaan paikalle ilmestyneet miehet sanoivat tuntevansa naisen ja maksoivat tämän taksimatkan.
Kulttuurierot vaanivat turistia
Tapaus on saanut ihmisoikeusjärjestöt jyrähtämään Arabiemiraattien vanhahtavalle oikeusjärjestelmälle, jonka katsotaan kohtelevan epäreilusti erityisesti raiskausten uhreja. Naisille lankeavien tuomioiden pelätään estävän heitä tekemästä ilmoituksia seksuaalirikoksista.
Independent-uutissivusto muistuttaa vuonna 2010 sattuneesta tapauksesta, jossa 18-vuotias emiraattinainen tuomittiin vuoden vankeuteen tämän tehtyä ilmoituksen joukkoraiskauksesta. Naista syytettiin laittomasta seksistä.
Iso-Britannian ulkoministeriö on varoittanut Arabiemiraattien olevan yleisin paikka, jossa britit joutuvat vaikeuksiin poliisin kanssa. Hotellibaarien länsimaisessa kuplassa huvittelevat turistit unohtavat helposti paikalliset lait.
Tapausta selvitetään parhaillaan oikeusteitse Dubaissa.
Lähde: The Independent
Kuva: Flickr / Joi