Näin moni suomalainen reissaa ilman matkavakuutusta – syynä yleisimmin pihiys
Näin suomalaiset hoitavat matkavakuutusasiat
Rantapallon matkavakuutuskyselystä kävi ilmi, että suurin osa suomalaismatkailijoista varautuu reissuun hankkimalla asianmukaiset matka- ja matkatavaravakuutukset. Vastaajista 74 prosentilla oli tällä hetkellä voimassa oleva matkavakuutus.
Kuitenkin yllättävän moni reissaaja tyytyy luottamaan hyvään onneen ja toivomaan parasta: jopa 22 prosenttia ei ollut hankkinut matkavakuutusta. Noin kolmen prosentin vähemmistö puolestaan ei edes tiennyt, oliko matkavakuutus voimassa vai ei.
Tutkimuksen suomalaismatkailijoiden vakuutustottumuksista ja -mielikuvista toteutti opinnäytetyönään Haaga-Helia -ammattikorkeakoulun matkailun koulutusohjelmasta valmistunut Jenni Haajanen.
Epätietoisuutta vakuutusasioissa
Tutkimuksesta selvisi, että kuluttajien tieto eri vakuutustyypeistä on puutteellinen. Vain yhtä matkaa koskevien sekä jatkuvasti voimassa olevien vakuutusten eroja ei tunneta.
– Moni matkailija ei ymmärrä eri vakuutustyyppien eroja eikä huomaa vertailla jatkuvan ja määräaikaisen vakuutuksen kustannuksia, kertoo Haajanen.
Jatkuva matkavakuutus on kuitenkin Haajasen mukaan selkeästi määräaikaista suositumpi vakuutustyyppi, sillä peräti 71 prosenttia vakuutuksen ottaneista vastaajista oli valinnut sellaisen. Jatkuva vakuutus kannattaa kustannuksiltaan jos matkoja kertyy vuoden aikana enemmän kuin yksi.
Matkavakuutus unohdetaan säästösyistä
Noin viidennes vastaajista tunnusti matkustavansa ilman vakuutusta. Heistä jopa 45 prosenttia ei osannut mainita mitään erityistä syytä uhkarohkealle toiminnalleen.
Syyn maininneista suurin ryhmä (17 %) jätti vakuutuksen ottamatta säästösyistä: vakuutus koettiin liian kalliiksi. Lisäksi 10 prosenttia vastaajista piti vakuutusta turhana ja 5 prosentin mielestä vakuutuksen hankkiminen on liian monimutkaista ja aikaa vievää.
Verkkokyselynä toteutettuun tutkimukseen vastasi lähes 6 000 henkilöä, joista 77 prosenttia oli naisia ja 23 prosenttia miehiä. Vastaajien ikä jakautui alle 20-vuotiaista yli 70-vuotiaisiin asti. Vastaajista suurin osa matkustaa ulkomaille vähintään kerran vuodessa.
Kuva: Flickr / Images_of_Money