Näin matkailee helsinkiläinen – eksyminen stressaa
Helsinkiläinen stressaa eksyessään
Nokian ja TNS Gallupin tuoreessa tutkimuksessa kartoitettiin viidessä suomalaisessa kaupungissa, Helsingissä, Turussa, Tampereella, Oulussa ja Jyväskylässä, yli tuhannen henkilön navigointi- ja matkailutottumuksia.
Helsinkiläiset ovat tutkituista ahkerimpia käyttämään navigaattoreita ja matkapuhelimien karttapalveluita, sillä yli 30 prosenttia tukeutuu näihin apuvälineisiin kuukausittain.
Apu tuntuukin olevan monelle tarpeen, sillä helsinkiläisillä on enemmän ongelmia perille löytämisessä kuin muiden kaupunkien asukkailla. Usein osoite ei joko löydy kartalta (41 prosenttia) tai määränpäähän suunnistaminen on haasteellista vaikka osoite on tiedossa (56 prosenttia).
Yli kolmannes helsinkiläisistä stressaantuu eksyessään – oppia rennompaan elämään saisi oululaisilta miehiltä, joista vain 19 prosenttia stressaa kun joudutaan harhapoluille.
Helsinkiläisten vinkit vierailijoille
Pääkaupungin asukkaat ovat kuitenkin luontaisia johtohahmoja, sillä peräti 80 prosenttia vastaajista toimii mieluummin kartanlukijana kuin seuraa muita. Jopa 43 prosenttia neuvoo mielellään matkakumppaneitaan kohteen löytämisessä.
Helsinkiläiset jakavatkin mielellään neuvoja ja vinkkejä vierailijoille. Paikalliset esimerkiksi vinkkaavat, että Suomenlinna on paras paikka, jonne nukahtaa ulos kesäiltana.
Kun helsinkiläiset haluavat hauskaa seuraa, he valitsevat suunnaksi Kallion. Toisiksi hauskinta seuraa vapaa-aikaan löytyy Punavuoresta ja Töölöstä.
Helsingin parhaaksi kesätapahtumaksi paikalliset rankkasivat Maailma kylässä -festivaalin, joka sai niukasti enemmän kannatusta kuin toiseksi tullut Flow-festivaali. Muita suosikkeja ovat Tuska-festivaali ja Seurasaaren juhannus.
Tunnetuista helsinkiläisistä vastanneet valitsisivat mieluiten kaupunkioppaakseen seikkailumatkailun edelläkävijän Madventures-tähti Riku Rantalan.
Kuva: Helsingin Matkailu