Media toi tanssibuumin – tanssileirille odotetaan kävijöitä jopa ulkomailta
Tanssin suosio on noussut erityisesti suosittujen tv-ohjelmien ansiosta. Tanssileirille odotetaan jopa 5000 kävijää.
Jalalla laitetaan nyt koreasti
Tanssiharrastus voi Suomessa hyvin. Sen kertoo myös uusin kansallinen liikuntatutkimus, jonka mukaan tanssin aikuiset harrastajat ovat kasvaneet yli 30 prosenttia verrattaessa aiempiin vuosiin.
Harrastuksen positiivinen vire näkyy myös Valasrannan tanssileirin kävijämäärissä ja kurssitarjonnassa. Yläneellä 23. – 30. heinäkuuta järjestettävälle tanssileirille odotetaan jopa 5000 kävijää reilun viikon aikana.
Tanssin näkyvyys mediassa on saanut suuret massat liikkeelle ja osallistujia odotetaan kotimaan lisäksi myös ulkomailta, erityisesti Ruotsista ja Englannista.
Kuva: SXC