Matkatoimiston konkurssi puhuttaa taas – korvauksia voi joutua odottelemaan vuosia
Vakuus ei ollut riittävä
Kesällä konkurssiin ajautuneen matkatoimisto Air Finlandin vakuus ei Kuluttajaviraston mukaan riitä siihen, että asiakkaille voitaisiin maksaa heidän korvausvaatimustensa mukaiset summat täysimääräisinä.
Valmismatkaliikkeistä annetun lain mukaan matkanjärjestäjän on asetettava Kuluttajavirastolle vakuus, joka turvaa matkustajien saatavat konkurssi- ja maksukyvyttömyystilanteissa.
Kuluttajaviraston mukaan Air Finlandin kahden miljoonan euron vakuus ei ole riittävä, koska yhtiö ei ole lain määräyksistä huolimatta ilmoittanut vakuuden määrittämiseen tarvittavia tarpeellisia ja oikeita tietoja.
Kuljetuksiin hurahti kuluja
Vakuudesta on myös jouduttu maksamaan konkurssin seurauksena matkakohteisiin jääneiden matkustajien paluukuljetuksia. Kuluttajavirasto kertoo joutuneensa vuokraamaan muun muassa kahdeksan lentokonetta ja useita kymmeniä busseja kotiuttaessaan kesä-heinäkuussa yli tuhat Air Finlandin asiakasta Euroopasta ja Egyptistä.
Korvaushakemuksen tehneet matkailijat voivat odottaa korvauspäätösten saapumista lähipäivinä. Korvauksia voidaan kuitenkin alkaa maksaa vasta, kun päätöksiä koskevat valitukset on käsitelty loppuun. Valitusten käsittely saattaa Kuluttajaviraston mukaan kestää useita kuukausia tai jopa vuosia.
Lue lisää aiheesta Kuluttajaviraston verkkosivuilta
Lähde: Kuluttajavirasto
Kuva: Flickr / Bracketing Life