Matkamessuihin enää kuukausi
Koko maailma Helsingissä
Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matka 2012 tuo koko maailman Helsingin uusittuun Messukeskukseen 19.–22. tammikuuta.
Teemana messuilla on tällä kertaa “Sinun matkasi – Design Your Journey”, joka kertoo toisaalta yksilöllisen matkailun trendeistä, mutta toisaalta kiinnittää katseet design-kulttuuriin ja -kohteisiin. Ammattilaisille suunnatun alun jälkeen messujen ensimmäinen yleisöpäivä on perjantai 20.1.2012.
Unelmia, ideoita ja suunnitteluapua messuilta
Messuilla nähdään runsaasti ulkomaisia näytteilleasettajia kaikkialta maailmasta, mutta myös kotimaisen matkailun koko kirjo. Alkavan vuoden World Design Capital Helsinki on valitu messujen Kotimaan Helmeksi.
– Kansainvälisyys tekee Matkamessujen tunnelmasta ainutlaatuisen. Maailman ympäri pääsee tosiaankin päivässä, sillä Matka 2012 tuo Messukeskukseen taas noin 1200 näytteilleasettajaa yli 70 maasta. Unelmat saavat siivet, kun matkaa voi suunnitella yhdessä sellaisen näytteilleasettajan kanssa, joka itse tulee kohdemaasta, kertoo näyttelyryhmäpäällikkö Anita Mäkelä Suomen Messuilta.
– Toisaalta myös kotimaan matkailun suosio jatkaa kasvuaan – tammikuisilla Matkamessuilla nähdään koko Suomi minikoossa.
Värikästä ohjelmaa koko viikonlopun ajan
Matka 2012 tarjoaa messukävijälle entistä enemmän elämyksiä. Sukelluskylän altaassa pääsee kokeilemaan miltä vedenalainen maailma tuntuu ja uudella Tasty Travel teema-alueella esitellään ruokakulttuuria. Ensimmäistä kertaa Matkamessuille toteutetaan myös neljä yli 400 m2 elämyksellistä superkorttelia, joita isännöivät World Design Capital Helsinki, Turku, Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Levi.
Show-lavalla on ohjelmassa muun muassa oopperaa, afrikkalaista rumpumusiikkia ja keskiaikainen muotinäytös. Matkakertomuksia ja tietoiskuja päästään seuraamaan Mondo-lavalla ja Travel Stagella.
Rantapallo on messujen mediakumppani
Rantapallo on tuttuun tapaan mukana messujen mediakumppanina. Tammikuun alussa avattavalla messujen erikoissivustolla kerrotaan uusimmat tapahtumauutiset, kootut messutarjoukset ja -kilpailut sekä videotunnelmat paikan päältä.
– Videotiimimme kiertää koko tapahtuman ajan messuilla ja välittää matkatunnelmia kotikatsomoihin, kertoo Rantapallon päätoimittaja Riikka Krenn.
– Uutuutena luvassa on blogiohjelmaa ja tietysti mukava matkailuaiheinen kilpailu Rantapallon osastolla.
Kuva: Suomen Messut/Kimmo Brandt