Matkailu Suomeen kasvoi viime vuonna
Suomen matkailu kasvussa
Vuonna 2010 Suomessa vieraili 6,2 miljoonaa ulkomaista matkustajaa, selviää Tilastokeskuksen ja Matkailun edistämiskeskuksen yhteisestä Rajahaastattelututkimuksesta. Matkustajamäärä kasvoi edellisestä vuodesta yhdeksän prosenttia eli Suomeen saapui lähes puoli miljoonaa vierailijaa enemmän.
Yli puolet ulkomaisista matkustajista oli Suomessa vapaa-ajanmatkalla ja yli 20 prosenttia työmatkalla. Muita syitä Suomeen saapumiselle olivat tuttava- tai sukulaisvierailut sekä läpikulkumatkalla oleminen.
Eniten matkailijoita Venäjältä, Ruotsista ja Virosta
Eniten matkailijoita Suomeen saapui Venäjältä. Kaikista kävijöistä venäläismatkailijoita oli noin 40 prosenttia eli 2,6 miljoonaa henkeä. Venäläismatkustajien määrä kasvoi 17 prosenttia edellisvuodesta.
Toiseksi eniten matkustajia Suomeen tuli Ruotsista ja kolmanneksi eniten Virosta. Ruotsalaismatkustajia Suomessa kävi yli 700 000 ja virolaismatkustajia alle 600 000.
Suomessa kävi paljon matkailijoita myös Saksasta, Britanniasta, Norjasta ja Ranskasta. Sekä saksalaisten että norjalaisten kävijöiden määrä kasvoi edellisvuodesta, mutta suurin kasvu tapahtui ranskalaisten keskuudessa. Ranskalaismatkustajia Suomessa kävi viime vuonna peräti 40 prosenttia enemmän kuin vuonna 2009, eli yli 130 000 henkeä.
Lähde: Tilastokeskus
Kuva: SXC