Matkailijoita varoitetaan – tämä kiusallinen huijaus toistuu Thaimaan rantakohteessa
Varo vesiskootteripetoksia Pattayalla
Bangkokissa toimiva Intian suurlähetystö on julkaissut varoituksen, jossa matkailijoita kehotetaan välttämään vesiskoottereiden vuokraamista Pattayalla ja muissa Thaimaan rantakohteissa.
Varoituksen takana ovat säännöllisesti toistuvat kieroilut, joiden avulla turisteilta yritetään huijata rahaa. Vuokrattua vesiskootteria palautettaessa matkailijoille väitetään menopelin vaurioituneen.
Turistien raporttien mukaan heiltä on vaadittu korvaukseksi kymmeniä tai jopa satoja tuhansia Thaimaan bahteja – 10 000 bahtia on noin 250 euroa. Vuokraajia on peloteltu maksamaan summa välittömästi esimerkiksi uhkailemalla heitä ja heidän perheenjäseniään. Myös matkailijoiden passeja on uhattu pitää takavarikoituna.
Viime aikoina vedätykset ovat kohdistuneet usein nimenomaan intialaisiin turisteihin.
Ongelma on jatkunut jo pitkään siitäkin huolimatta, että viranomaiset ovat yrittäneet kitkeä huijauksia. Pattayalla vastaavat tapaukset ovat olleet tänä vuonna nousussa: kesäkuussa huijauksia raportoitiin virallisesti kahdeksan ja heinäkuussa yhdeksän.
Aiemmin huijauksiin on puututtu muun muassa kutsumalla vesiskootteritoimijoita koolle viranomaisten toimesta. Pattayalla on myös uhattu kieltää vesiskootterit kokonaan, mikäli asiaan ei tule parannusta.
Myös Pattayan poliisin on epäilty olevan mukana juonessa, sillä monet turistit eivät ole saaneet apua mentyään raportoimaan vedätyksistä poliisiasemalle. Korruptiohuhujen mukaan poliisi saisi osan huijareiden tienaamista rahoista.
Helmikuussa 2013 Pattayalla suunniteltiin vesiskootterivuokraamoille pakollista vakuutusta, joka kattaisi mahdolliset vahingot. Suunnitelmaa ei kuitenkaan lopulta laitettu täytäntöön.
Viimeisimpänä keinona Pattayalla on ehdotettu virallisten tahojen suorittamia viikottaisia tarkastuksia. Vesiskoottereiden tarkastukseen on puolestaan kaavailtu insinööriapua.
Lähde: Bangkok Post
Kuva: Flickr / mynameisharsha