Lontoon mellakat – matkailijoita kehotetaan tarkkaavaisuuteen
Mellakat jatkuvat
Lontoossa lauantaina alkaneet mellakat jatkuvat. Mellakoitsijat ovat tehneet tuhotöitä useissa Lontoon kaupunginosissa ja ilkivalta on kohdistunut etenkin kauppoihin.
Levottomuudet ovat levinneet myös muihin kaupunkeihin ja BBC:n mukaan levottomuuksia on esiintynyt Lontoon lisäksi esimerkiksi Birminghamissa ja Liverpoolissa.
Matkailijoita kehotetaan varovaisuuteen
Mellakat ovat aiheuttaneet keskeytyksiä liikenneyhteyksiin Lontoossa. Katuja ja metroasemia on suljettu ja bussiliikenteen reittejä muutettu.
Matkailijoita kehotetaan tarkkaavaisuuteen, eikä hotellien lähellä olevia mellakoita kannata lähteä katsomaan. Yle Uutisten haastatteleman Suomen Lontoon-suurlähetystön edustajan Jouni Mölsän mukaan mellakoitsijat ovat olleet väkivaltaisia heitä kuvanneita katselijoita kohtaan.
Kuva: Flickr/lareneg/Julian Farmer