Lentoemäntien raju väite: seksi lentäjien kanssa tuo kaivattuja lisätuloja
Lisätienestejä seksillä
Japanilaiset lentoemännät ovat avautuneet paikalliselle Shukan Post -lehdelle taloudellisesta ahdingostaan. Nimettömänä pysyttelevien lentoemäntien mukaan he joutuvat myymään seksiä lentäjille tienatakseen riittävästi, raportoi Daily Mail.
Mikäli lentoemäntien väitteitä on uskominen, maksullinen seksi lentäjien kanssa on Japanissa yleinen käytäntö. Puolentoista tunnin sessio tuo naisille noin 470-600 euron lisätietenestit.
Vaikka monet paikalliset nuoret naiset haaveilevatkin lentoemännän työstä ja matkustamiseen liittyvästä glamourista, ovat työpäivät pitkiä ja rankkoja. Matkustamohenkilökunnan keskimääräinen vuosipalkka Japanissa on laskenut viimeisen vuosikymmenen aikana noin 37 700 eurosta noin 29 600 euroon.
Palkka ei edelleenkään kuulosta niin matalalta, että prostituutio olisi ainoa selviytymiskeino. Monien naisten väitetään kuitenkin tekevän töitä myös seuralaispalveluille, jotka ovat erikoistuneet lentoemäntiin.
Lentoemäntien ja lentäjien välinen järjestelmä on lehtijutun mukaan mennyt jo niin pitkälle, että purserit järjestävät lennolla seuraa lentäjille. Miehistön kokoontuessa ennen lentoa lentäjät antavat lentoemännille vihjeitä halukkuudestaan maksulliseen seksiin. Parhaat palkkiot menevät lentoemäntien mukaan alle 30-vuotiaille naisille.
Japanilaislehdelle avautunut lentoemäntä kertoo lentoyhtiön antaneen potkut prostituutiorinkiä pyörittäneelle työntekijälle, mutta kaikki toiminnassa mukana olleet naiset työskentelevät edelleen lentoyhtiölle.
Lähde: Daily Mail
Kuva: Flickr / laszlo-photo