Lentoemäntiä haettiin bikinivartalon perusteella: “Vain eleganteille, hoikille ja herttaisille”
Bikinivartalo tuo unelmatyön?
Lentoemännän työ on haluttu pesti nuorten naisten keskuudessa kaikkialla maailmassa, mutta ainakaan suurimmassa osassa maista hakijoiden ei tarvitse näyttää huippumalleilta.
Kiinan Qingdaossa järjestetty rekrytointitilaisuus on ihmetyttänyt valokuvien levittyä verkkoon – paikallinen mallitoimisto Oriental Beauty haki nimittäin samalla kertaa sekä malleja että lentoemäntiä.
Matkustamohenkilökunnan tarvitsemia taitoja ei tässä tilaisuudessa testattu, vaan järjestäjät keskittyivät hakijoiden ulkonäköön. Jatkoon valitut naiset pääsevät joko työskentelemään malleina tai osallistumaan lentoemäntäkurssille.
Tapahtuman seksistisestä luonteesta huolimatta paikalle saapui yli tuhat toiveikasta nuorta naista, jotka pyörähtelivät tuomariston edessä niin bikineissä kuin lentoemännän univormussakin. Suurin osa hakijoista oli juuri koulunsa päättäneitä nuoria.
Tapahtuman järjestäneen mallitoimiston mukaan hakijoilta toivottiin 167 senttimetrin pituutta, mutta erityisen näyttäville kandidaateille pituudeksi riitti myös 165 senttiä.
Muita varsin pöyristyttäviltä kuulostavia kriteerejä olivat muun muassa eleganttius, hoikka vartalo ja herttainen ääni. Hakijoilla ei myöskään saanut olla näkyviä arpia.
Katso kuvat rekrytointitilaisuudesta täältä.
Lähde: Daily Mail
Kuva: Flickr / MIKI Yoshihito (´・ω・)