Lentoemäntä sai nyrkistä – nälkäisen matkustajan kiukku johti hätälaskuun
Lentomatkustaja hermostui voileivästä
Halpalentoyhtiö EasyJetin lennolla sattui tällä viikolla uhkaava tapaus, kun matkustaja kävi käsiksi lentoemäntään. Uutissivusto Daily Mailin mukaan matkustaja hermostui jouduttuaan odottelemaan tilaamaansa voileipää.
Sveitsin Genevestä Kosovon Pristinaan matkustanut lento joutui tekemään hätälaskun Roomaan matkustajan lyötyä lentoemäntää. Silminnäkijöiden mukaan mies jatkoi lentoemännän lyömistä tämän kaaduttua lattialle.
– Olen odotellut voileipääni tuntitolkulla, olen nälkäinen, matkustajan kerrotaan huutaneen.
Matkustajat riensivät lentoemännän avuksi taltuttamaan riehujan, mutta lentokapteeni katsoi parhaaksi ohjata koneen Fiumicinon kentälle turvallisuussyistä.
Lentoyhtiö vahvisti tapahtuneen ja kertoi paikallisen poliisin pidättäneen riehujan Fiumicinon lentokentällä. Lennolla mukana olleet 180 matkustajaa kuljetettiin Pristinaan saman iltapäivän aikana.
Lähde: Daily Mail
Kuva: Flickr / Aero Icarus