Laskettelukausi alkoi Rukalla
Rinteet auki kuukauden myöhässä
Laskettelukausi on alkanut tänään Rukalla, ja rinteisiin päästään noin kuukautta tavanomaista myöhemmin. Syynä laskettelukauden alun myöhästymiseen on lämmin syksy.
– Kyllähän tämä kauden aloituksen viivästyminen korpeaa, mutta eihän säille mitään voi. Erityisesti ratalaskuryhmät ovat löytäneet huhti-toukokuun hyväkuntoiset rinteemme, toivottavasti myös harrastajat löytävät loppukevään mahdollisuudet, Rukakeskuksen liiketoimintajohtaja Matti Parviainen toivoo
Ensimmäisenä rinteenä Rukalla avattiin Saaruan rinne numero 13. Lumetuksen kannalta suotuisien sääennusteiden pitäessä paikkansa viikonlopuksi saadaan avoimeksi 2-3 rinnettä lisää.
Rukan lisäksi lumetus on käynnissä esimerkiksi Saariselällä ja Levillä, missä ensimmäisten rinteiden aukeamista odotellaan vielä.
Kuva: Ruka/Harri Tarvainen