Lähes koko miehistö kärysi juomisesta ennen lomalentoa – lentäjätkin puhalsivat promillet
Lento peruttiin juomisen takia
Norjassa sattui lauantaina harvinainen tapaus: Oslon lentokentältä varhain aamulla lähtevä lento peruttiin lentäjien ja matkustamohenkilökunnan jäsenten puhallettua promillet yllätystestissä. Asiasta kertoo uutissivusto Dagbladet.
Kyseessä oli latvialaisyhtiö Air Balticin operoima lomalento Startour-matkanjärjestäjälle. Kone oli matkalla Kreetan Haniaan.
Puhallutus suoritettiin nimettömän soittajan vihjeestä. Myös matkustajat kertoivat huomanneensa matkustamohenkilökunnan poikkeuksellisen “riemukkaan” käytöksen.
Poliisin saapuessa paikalle lentäjän, perämiehen ja kahden lentoemännän veren alkoholipitoisuus oli yli 0,2 promillea.
Matkustajille tiedotettiin lentäjän voivan huonosti. Myöhemmin totuus puhallutuksesta selvisi myös matkustajille.
– Olin järkyttynyt. Näillä ihmisillä on valtava vastuu, mutta he eivät näytä ottavan työtään vakavasti, sanoo lennolla mukana ollut norjalaisnainen.
Air Balticin julkaiseman tiedotteen mukaan viiden hengen miehistöstä neljä oli alkoholin vaikutuksen alaisena. Yhtiö kertoo ottavansa kaikki vastaavanlaiset epäilyt äärimmäisen vakavasti ja pitävänsä alkoholin suhteen nollatoleranssia. Asiaa tutkitaan parhaillaan.
Matkustajat pääsivät myöhemmin lähtemään Kreetalle uudella lennolla yhtiön vaihdettua miehistöä.
Lähde: Dagbladet, Air Baltic
Kuva: Air Baltic